Pressi
NORDIC TRINITY: Eternal Echoes (KSJAZZ)
Juhani Aaltonen (ts, fl), Mikko Iivanainen (g),
Klaus Suonsaari (dr, perc)
Produced by Klaus Suonsaari
Recorded by Jan Erik Kongshaug 3/2007 at Rainbow Studio,
Oslo, Norway
Mixed and mastered by Jan Erik Kongshaug at Rainbow Studio
——-
Suomijazzin arvio:
Useat kokoonpanot Suomen jazz-kentällä ovat erottuneet edukseen
luomalla bändistä yksikön, joka yhdessä on paljon enemmän kuin
yksittäisten soittajien suoritukset – hyvinä esimerkkeinä mm. Krakatau,
Trio Töykeät, U-Street All Stars ja XL. Reilut kaksi vuotta toiminut
trio Nordic Trinity on yksi uudemmista tulokkaista oman, vahvan
bändisaundin löytäneiden kokoonpanojen joukkoon.
Trion debyyttilevy “Wonders Never Cease” oli korkealla sijalla Jazzrytmit-
lehden äänestyksen parhaat levyt -sarjassa vuonna 2006. Markus
Partanen kirjoitti erinomaisessa “Rytmihäiriöitä”-kirjassaan levystä:
“Mikon pitkissä kaarissa leijuva kitara, Junnun puhutteleva tenori ja
Klausin herkästi reagoiva rumpusäestys rakentavat komeaa melodista
freejazzia, jossa Mikko väläyttää paikoitellen myös Free Controlista
tuttua energiaa.”
Trion tuore kakkosalbumi “Eternal Echoes” pääsee painautumaan kuulijan
sieluun samanlaisella hätkähdyttävällä teholla. Jo Juhani Aaltosen
säveltämän avauskappaleen emotionaalisessa ilmaisussa on korkeampia
voimia pelissä – Aaltosen itsensä soitto on niin kaunista ja melodisesti
linjakasta, että ei voi kuin hämmentyneenä ihailla. Esimerkiksi “One
Behind You” -kappaleen huilusoolo on mykistävää kuultavaa. Rumpali
Klaus Suonsaari on tällä kertaa vahvasti mukana myös säveltäjänä.
Esimerkkinä Suonsaaren loistavasta rumputyöskentelystä voi kuunnella
vaikka biisin “Alto”.
Kitaristi Mikko Iivanainen ei ole koskaan erottunut tekniikalla, vaan
harmonisella syvyydellä ja symbioottisella suhteella kitaraan. Viimeistään
nyt voidaan sanoa, että Iivanainen on dynamiikan hallinnan ja saudien
monipuolisuuden ansiosta noussut musiikin värittäjänä Raoul Björkenheimin
ja Jarmo Saaren kaltaisten tekijöiden tasolle. Näkemykseni mukaan
hurjapäinen soitto on hyvää, mutta en aina jaksa kuunnella kovin pitkään
jatkuvaa kakofoniaa, ja siksi pidänkin Iivanaisen estetiikan taiteellisesta
balanssista – selkeitä melodisia ja harmonisia elementtejä esiintyy kautta
linjan, ja sekopäisiä meluekskursioita käytetään vain harkiten tuomaan
musiikkiin särmää.
Tuntuu siltä, että Nordic Trinity on tällä hetkellä suomalaisen jazzin
kehityksen ytimessä. Kysyin Mikko Iivanaiselta bändin ensimmäisen
kiertueen aikana, eikö ole pelottavaa mennä soittamaan samalle lavalle
Juhani Aaltosen kaltaisen, erittäin korkean statuksen omaavan mestarin
kanssa. Iivanaisen mukaan asia on päinvastoin – hän kertoi Aaltosen olevan
rohkaiseva muusikko, joka antaa arvokkaita vinkkejä sen suhteen, millä
tavalla voisi soittaa tehokkaamman itseilmaisun saavuttamiseksi. Näin
musiikillinen tietämys siirtyy sukupolvelta toiselle, musiikki kehittyy ja löytää
uusia polkuja. Tämän bändin vuorovaikutus toimii.
Erottuvat bändit eivät kestä suomalaisessa jazzissa tarpeeksi kauaa.
Krakatau ei ole toiminut kymmeneen vuoteen, XL lopetti vuonna 2004 ja
U-Street All Starsin jäsenet ovat keskittyneet muihin projekteihin. Trio
Töykeiden jatkostakaan ei vaikuta olevan selvyyttä. Toivottavasti Nordic
Trinityn taival ei pääty kahteen levyyn. Koko bändin konsepti on niin
elinvoimainen ja toimiva, että miesten yhteistyön jatkuminen olisi
suotavaa. En ylläty, mikäli tämä levy tulee aikanaan olemaan listoilla
vuoden 2008 parhaita jazz-levyjä valittaessa. Todella erinomaista.
Jussi Huolman 28.4.2008 suomijazz.com
Alkuvuoden hienoin kotimainen jazzlevy
Nordic Trinity:Wonders Never Cease (KSJAZZ)
Kitaristi Mikko Iivanaisen (s.1975) alulle panema kolmen sukupolven trio Nordic Trinity on melkoinen tapaus. Sen levy Wonders Never Cease on alkuvuoden hienoin kotimainen jazzlevy. Samalla se on Iivanaisen lisäksi vanhempien jäsenien, rumpali Klaus Suonsaaren (s.1959) ja saksofonisti Juhani Aaltosen (s.1935) lähes parasta tuotantoa.
Että Aaltonenkin kuulostaa tässä upeammalta kuin omilla levyillään tai sadoilla muiden levyillä?! Tavallaan, sillä Iivanaisen hieman Bill Frisellin tyylinen soinnuttelu innoittaa Aaltosen poikkeuksellisen runolliseen dynamiikkaan. Samaan hiileen puhaltaa myös Suonsaaren erinomaisen vaistokas rumputyö.
Iivanaisen ja Suonsaaren sävellykset luotaavat freen rajoja, mutta hyvin melodisessa hengessä. Lähes nerokkuuden tasolle nousee esimerkiksi trion tulkinta Tapio Rautavaaran kuolemattomasta laulusta Sininen uni.
-Helsingin Sanomat 6.5.2006, Jukka Hauru.
Sähkökitara johti hienoa balladibändiä Nordic Trinity Jazz Barissa 2.3.2006
Joskus tulee kelattua elettyä elämää taaksepäin ja muisteltua
lähimenneisyyden konsertteja. Kalenteria selatessa parhaat
kokemukset palautuvat kirkkaina mieliin. Ja sitten on myös
niitä konsertteja, jotka nousevat vaivattomasti esiin ihan ilman
kalenteriakin.
Juhani Aaltonen Trion keikat parin viime vuoden ajalta Tampereella,
Jyväskylässä ja Äänekoskella ovat tuollaisia tärkeitä konsertteja,
niiden syviin tunnelmiin on helppo palata. Aaltonen, Uffe Krokfors
ja Tom Nekljudow ovat minulle yhdessä yksi maailmanhistorian
parhaista jazzbändeistä.
Juhani Aaltosen pehmeä soundi ja kaiken eletyn elämän sisältävä
kypsä ilmaisu on sellaista herkkua, että siihen on näemmä
mahdotonta kyllästyä. Aaltosen elämäntyön voi halutessaan
nähdä suurempanakin symbolina: elämä ei ole ohi ennen kuin se on
ohi, taiteilija voi olla parhaimmillaan ikäihmisenä.
Nyt Aaltonen on mukana toisessa, aivan erilaisessa triossa. Kolme
sukupolvea yhdistävä Nordic Trinity on syntynyt kitaristi Mikko
Iivanaisen aloitteesta. Yhtyeen rumpali on Yhdysvaltoihin
asettunut rumpali Klaus Suonsaari.
Yhteistä näille kahdelle triolle on viehtymys hitaaseen ja
maalailevaan balladikerrontaan. Selkeä ero syntyy Iivanaisen
työstä: kun Aaltonen on oma vakuuttava itsensä, juuri Iivanaisen
sähkökitara määrittelee tämän trion maisemat.
Nordic Trinityn keikka kävisi samalla sähkökitaraklinikasta, niin
monipuolisesti ja vaihtelevasti Iivanainen esittelee soittimen
soinnillisia mahdollisuuksia. Ei voi sanoa että hänellä olisi joku
perussoundi niin kuin kitaristeilla yleensä, vaan mieluummin hän
hakee jokaiseen kappaleeseen erilaisen sointimaailman. Temppuilu
ei kuitenkaan tule mieleen, vaan tekniikka pysyy musiikin
palveluksessa.
Muutamassa kohdassa olisin harkinnut särösoundia toisenkin kerran,
mutta yleensä Iivanaisen sounditaju tuntui erehtymättömältä.
Vibrakampi ja volyymipedaali olivat ahkerassa käytössä, ja muuta
härveliä oli lattia täynnä. Pedaaliarsenaali ei kuitenkaan asettunut
pääosaan, vaan tärkeintä oli toki se miten soundi muovautui
soittajan näpeissä. Teknisessä mielessä Iivanaisen soittaminen on
tavattoman kekseliästä ja vaihtelevaa.
Mitenkään erityisen heittäytyvä soittaja Iivanainen ei ole, vaan
kaikessa monimuotoisessa varioinnissaan soitto maistuu hyvin
harkitulta ja hieman pidättyväiseltäkin.
Klaus Suonsaaren soittamista on aina miellyttävä seurata. Turhan
usein ei miestä Suomessa tätä nykyä nähdä. Tässä yhtyeessä
Suonsaari ei ota soolotilaa, hän tyytyy taustoittamiseen ja
tarkkaan tapahtumien seuraamiseen. Suora jazzkomppi ei ole
Nordic Trinityä, vaan Suonsaari luo jännitteistä, kevyesti kelluvaa
ja eläväistä rytmimattoa, mieluummin vispilöillä ja malleteilla
kevyesti maalaillen kuin kapuloilla rymistäen. Tatsi on ennen
kaikkea pehmeä ja joustava.
Keikan tunnelmista saa hyvän kuvan Nordic Trinityn Wonders
never cease -levyltä. Tässä tapauksessa keikka ja levy ovatkin
harvinaisen lähellä toisiaan. Erinomaista työtä sekä studiossa että
konserttilavalla!
-Teksti: Pentti Ronkanen/suomijazz.com 3.3.2006.
