Pressi

Nordic Trinity keikka-arvio 19.2.2013 ravintola Laulumiehet, Helsinki.

Improvisoinnin ilot eivät koskaan katoa
Helsingin Sanomat Jukka Hauru 21.2.2013
JaZZ­an­ti –kon­sert­ti­sar­ja: Nor­dic Tri­ni­ty Lau­lu­mie­his­sä. Mik­ko Ii­va­nai­nen, ki­ta­ra, Ju­ha­ni Aal­to­nen, pu­hal­ti­met, ja Klaus Suon­saa­ri, rum­mut.

Lä­hes kym­me­nen vuot­ta toi­mi­nut kol­men su­ku­pol­ven trio te­ki 2006 lois­ta­van en­si­le­vyn Won­ders Ne­ver Cea­se. Vii­me vuon­na syn­tyi jo nel­jäs le­vy Li­ve. Yh­tye on myös esiin­ty­nyt ah­ke­ras­ti.

Jo­kin eri­tyi­nen tai­ka Juhani Aaltosta (s. 1935), Klaus Suonsaarta (s. 1959) ja Mikko Iivanaista (s. 1975) näyt­tää yh­dis­tä­vän. He kaik­ki tie­tys­ti tyk­kää­vät va­paas­ta jaz­zis­ta, mut­ta Lau­lu­mie­his­sä vai­kut­ti sil­tä, et­tä suu­rin yh­dis­tä­vä te­ki­jä on enem­män­kin va­pau­den kai­ho ja sen sa­lat­tu kau­neus. Lop­pu­jen lo­puk­si mu­siik­ki ei tun­tu­nut lain­kaan “f­reel­tä” vaan yleis­pä­te­väl­tä ku­vas­tol­ta, jon­ka ru­nol­li­seen vir­taan oli help­po heit­täy­tyä.

Ku­vas­ton var­si­nai­nen pens­se­li oli Ii­va­nai­sen har­vi­nai­sen sä­vyk­kääs­ti maa­lai­le­va ki­ta­ra. Hän osoit­ti mi­ten lu­ke­mat­to­mil­la vin­ku­saun­deil­la voi soit­taa hil­jaa ja teh­dä erin­omai­ses­ti ba­lan­soi­tua ja sy­väl­lis­tä mu­siik­kia.

Toi­saal­ta trion pu­nai­nen lan­ka voi­kin ol­la le­gen­da-Aal­to­nen ja hä­nen poik­keuk­sel­li­sen pit­kä ja he­del­mäl­li­nen mat­kan­sa va­pau­den maail­mois­sa. Tai mik­si ei Suon­saa­ren ih­meel­li­sen rau­hoit­ta­vas­ti sven­gaa­va me­ta­sy­ke, jo­ka ai­na an­taa soit­teil­le sen vii­mei­sen pot­kun?

Nor­dic Tri­ni­tys­sä yh­dis­ty­vät kol­men pol­ven tun­not ja ko­ke­muk­set kes­tä­väl­lä ta­val­la.

 

NORDIC TRINITY: Eternal Echoes (KSJAZZ)

Juhani Aaltonen (ts, fl), Mikko Iivanainen (g),
Klaus Suonsaari (dr, perc)

Produced by Klaus Suonsaari
Recorded by Jan Erik Kongshaug 3/2007 at Rainbow Studio,
Oslo, Norway
Mixed and mastered by Jan Erik Kongshaug at Rainbow Studio
——-

Suomijazzin arvio:

Useat kokoonpanot Suomen jazz-kentällä ovat erottuneet edukseen luomalla bändistä yksikön, joka yhdessä on paljon enemmän kuin yksittäisten soittajien suoritukset – hyvinä esimerkkeinä mm. Krakatau, Trio Töykeät, U-Street All Stars ja XL. Reilut kaksi vuotta toiminut trio Nordic Trinity on yksi uudemmista tulokkaista oman, vahvan bändisaundin löytäneiden kokoonpanojen joukkoon.

Trion debyyttilevy “Wonders Never Cease” oli korkealla sijalla Jazzrytmit- lehden äänestyksen parhaat levyt -sarjassa vuonna 2006. Markus Partanen kirjoitti erinomaisessa “Rytmihäiriöitä”-kirjassaan levystä: “Mikon pitkissä kaarissa leijuva kitara, Junnun puhutteleva tenori ja Klausin herkästi reagoiva rumpusäestys rakentavat komeaa melodista freejazzia, jossa Mikko väläyttää paikoitellen myös Free Controlista tuttua energiaa.”

Trion tuore kakkosalbumi “Eternal Echoes” pääsee painautumaan kuulijan sieluun samanlaisella hätkähdyttävällä teholla. Jo Juhani Aaltosen säveltämän avauskappaleen emotionaalisessa ilmaisussa on korkeampia voimia pelissä – Aaltosen itsensä soitto on niin kaunista ja melodisesti linjakasta, että ei voi kuin hämmentyneenä ihailla. Esimerkiksi “One Behind You” -kappaleen huilusoolo on mykistävää kuultavaa. Rumpali Klaus Suonsaari on tällä kertaa vahvasti mukana myös säveltäjänä. Esimerkkinä Suonsaaren loistavasta rumputyöskentelystä voi kuunnella vaikka biisin “Alto”.

Kitaristi Mikko Iivanainen ei ole koskaan erottunut tekniikalla, vaan harmonisella syvyydellä ja symbioottisella suhteella kitaraan. Viimeistään nyt voidaan sanoa, että Iivanainen on dynamiikan hallinnan ja saudien monipuolisuuden ansiosta noussut musiikin värittäjänä Raoul Björkenheimin ja Jarmo Saaren kaltaisten tekijöiden tasolle. Näkemykseni mukaan hurjapäinen soitto on hyvää, mutta en aina jaksa kuunnella kovin pitkään jatkuvaa kakofoniaa, ja siksi pidänkin Iivanaisen estetiikan taiteellisesta balanssista – selkeitä melodisia ja harmonisia elementtejä esiintyy kautta linjan, ja sekopäisiä meluekskursioita käytetään vain harkiten tuomaan musiikkiin särmää.

Tuntuu siltä, että Nordic Trinity on tällä hetkellä suomalaisen jazzin kehityksen ytimessä. Kysyin Mikko Iivanaiselta bändin ensimmäisen kiertueen aikana, eikö ole pelottavaa mennä soittamaan samalle lavalle Juhani Aaltosen kaltaisen, erittäin korkean statuksen omaavan mestarin kanssa. Iivanaisen mukaan asia on päinvastoin – hän kertoi Aaltosen olevan rohkaiseva muusikko, joka antaa arvokkaita vinkkejä sen suhteen, millä tavalla voisi soittaa tehokkaamman itseilmaisun saavuttamiseksi. Näin musiikillinen tietämys siirtyy sukupolvelta toiselle, musiikki kehittyy ja löytää uusia polkuja. Tämän bändin vuorovaikutus toimii.

Erottuvat bändit eivät kestä suomalaisessa jazzissa tarpeeksi kauaa. Krakatau ei ole toiminut kymmeneen vuoteen, XL lopetti vuonna 2004 ja U-Street All Starsin jäsenet ovat keskittyneet muihin projekteihin. Trio Töykeiden jatkostakaan ei vaikuta olevan selvyyttä. Toivottavasti Nordic Trinityn taival ei pääty kahteen levyyn. Koko bändin konsepti on niin elinvoimainen ja toimiva, että miesten yhteistyön jatkuminen olisi suotavaa. En ylläty, mikäli tämä levy tulee aikanaan olemaan listoilla vuoden 2008 parhaita jazz-levyjä valittaessa. Todella erinomaista.

Jussi Huolman 28.4.2008 suomijazz.com

 

Alkuvuoden hienoin kotimainen jazzlevy

Nordic Trinity:Wonders Never Cease (KSJAZZ)

Kitaristi Mikko Iivanaisen (s.1975) alulle panema kolmen sukupolven trio Nordic Trinity on melkoinen tapaus. Sen levy Wonders Never Cease on alkuvuoden hienoin kotimainen jazzlevy. Samalla se on Iivanaisen lisäksi vanhempien jäsenien, rumpali Klaus Suonsaaren (s.1959) ja saksofonisti Juhani Aaltosen (s.1935) lähes parasta tuotantoa. Että Aaltonenkin kuulostaa tässä upeammalta kuin omilla levyillään tai sadoilla muiden levyillä?! Tavallaan, sillä Iivanaisen hieman Bill Frisellin tyylinen soinnuttelu innoittaa Aaltosen poikkeuksellisen runolliseen dynamiikkaan. Samaan hiileen puhaltaa myös Suonsaaren erinomaisen vaistokas rumputyö. Iivanaisen ja Suonsaaren sävellykset luotaavat freen rajoja, mutta hyvin melodisessa hengessä. Lähes nerokkuuden tasolle nousee esimerkiksi trion tulkinta Tapio Rautavaaran kuolemattomasta laulusta Sininen uni.

-Helsingin Sanomat 6.5.2006, Jukka Hauru.

 

Sähkökitara johti hienoa balladibändiä Nordic Trinity Jazz Barissa 2.3.2006

Joskus tulee kelattua elettyä elämää taaksepäin ja muisteltua lähimenneisyyden konsertteja. Kalenteria selatessa parhaat kokemukset palautuvat kirkkaina mieliin. Ja sitten on myös niitä konsertteja, jotka nousevat vaivattomasti esiin ihan ilman kalenteriakin.

Juhani Aaltonen Trion keikat parin viime vuoden ajalta Tampereella, Jyväskylässä ja Äänekoskella ovat tuollaisia tärkeitä konsertteja, niiden syviin tunnelmiin on helppo palata. Aaltonen, Uffe Krokfors ja Tom Nekljudow ovat minulle yhdessä yksi maailmanhistorian parhaista jazzbändeistä.

Juhani Aaltosen pehmeä soundi ja kaiken eletyn elämän sisältävä kypsä ilmaisu on sellaista herkkua, että siihen on näemmä mahdotonta kyllästyä. Aaltosen elämäntyön voi halutessaan nähdä suurempanakin symbolina: elämä ei ole ohi ennen kuin se on ohi, taiteilija voi olla parhaimmillaan ikäihmisenä.

Nyt Aaltonen on mukana toisessa, aivan erilaisessa triossa. Kolme sukupolvea yhdistävä Nordic Trinity on syntynyt kitaristi Mikko Iivanaisen aloitteesta. Yhtyeen rumpali on Yhdysvaltoihin asettunut rumpali Klaus Suonsaari.

Yhteistä näille kahdelle triolle on viehtymys hitaaseen ja maalailevaan balladikerrontaan. Selkeä ero syntyy Iivanaisen työstä: kun Aaltonen on oma vakuuttava itsensä, juuri Iivanaisen sähkökitara määrittelee tämän trion maisemat.

Nordic Trinityn keikka kävisi samalla sähkökitaraklinikasta, niin monipuolisesti ja vaihtelevasti Iivanainen esittelee soittimen soinnillisia mahdollisuuksia. Ei voi sanoa että hänellä olisi joku perussoundi niin kuin kitaristeilla yleensä, vaan mieluummin hän hakee jokaiseen kappaleeseen erilaisen sointimaailman. Temppuilu ei kuitenkaan tule mieleen, vaan tekniikka pysyy musiikin palveluksessa.

Muutamassa kohdassa olisin harkinnut särösoundia toisenkin kerran, mutta yleensä Iivanaisen sounditaju tuntui erehtymättömältä. Vibrakampi ja volyymipedaali olivat ahkerassa käytössä, ja muuta härveliä oli lattia täynnä. Pedaaliarsenaali ei kuitenkaan asettunut pääosaan, vaan tärkeintä oli toki se miten soundi muovautui soittajan näpeissä. Teknisessä mielessä Iivanaisen soittaminen on tavattoman kekseliästä ja vaihtelevaa.

Mitenkään erityisen heittäytyvä soittaja Iivanainen ei ole, vaan kaikessa monimuotoisessa varioinnissaan soitto maistuu hyvin harkitulta ja hieman pidättyväiseltäkin.

Klaus Suonsaaren soittamista on aina miellyttävä seurata. Turhan usein ei miestä Suomessa tätä nykyä nähdä. Tässä yhtyeessä Suonsaari ei ota soolotilaa, hän tyytyy taustoittamiseen ja tarkkaan tapahtumien seuraamiseen. Suora jazzkomppi ei ole Nordic Trinityä, vaan Suonsaari luo jännitteistä, kevyesti kelluvaa ja eläväistä rytmimattoa, mieluummin vispilöillä ja malleteilla kevyesti maalaillen kuin kapuloilla rymistäen. Tatsi on ennen kaikkea pehmeä ja joustava.

Keikan tunnelmista saa hyvän kuvan Nordic Trinityn Wonders never cease -levyltä. Tässä tapauksessa keikka ja levy ovatkin harvinaisen lähellä toisiaan. Erinomaista työtä sekä studiossa että konserttilavalla!

-Teksti: Pentti Ronkanen/suomijazz.com 3.3.2006.